Avainsana-arkisto: kesän alku 2014

Kesän alku 2014

Kesän alku 2014

Kesän alku 2014 lähti vauhtiin keskikesän juhlassa viime viikko lopun Juhannuksena (22 kesäkuu 2014). Viime kolme viikkoa on ollut erittäin mieluisa metsälle länsi rannalla sillä vettä on satanut noin kerran tai kahdesti viikossa.
VIDEO.

Kesän alku 2014 vesi sateet.

Kesän alku on ollut vaihtelevaa, toukokussa oli lämmintä ja välillä kuivaakin, jossain paikoissa Suomea vähäinen lumi talvi on aiheuttanut maan kuivumista ja usein marja pensaat ovat ruskettuneet kuivuudesta. Saa nähdä miten kesä jatkuu tästä eteenpäin, jatkuuko vesi sateet muutaman kuukauden niin että marja pensaat selviintyvät turhalta kuivuudelta läpi kesän.

Kesän alku 2014 kasvu.

Kesän alku kasvu näyttä olevan hyvin onnistunut siellä missä kosteutta on maassa, mustikat ja puolukka pensaat ovat hyvin vihreitä ja vahvan näköisiä enenkuin niitten lehdet alkavat muuttamaan väriä vihreästä tumman punaiseen.