Inkeri Land

Inkeri Land

Inkeri land on eKirja minkä olen kirjoittanut Inkerin maan alueesta, Karjalan kannas, Suomenlahti  ja sen alueen kantasuomalaisista. Heti kirjan alussa asiassa mennään pitkälle taakse päin,  noin 10,000 vuotta, (tiede opin mukaan) kun  Suomen ja Pohjoimaitten yllä oli alkanut jääkauden sulaminen.  Baltic Sea lake, Pohjanlahden jää järvi mikä koostui jääkauden sulaamisesta. Tämä Inkeri Land eKirja on kirjoitettu Englanti kielellä. Se sopii hyvin Englantia puhuville henkilöille, ketkä ovat kiinnsotuneet Kantasuomalaisista ja Suomen alueen 2000 vuoden historia, ja miten Ruotsi ja Venäjä-Neuvostoliitto on vaikuttanut Pohjoismaitten kansaan.

Inkeri Land eBook
Amazon eBook

Tarkoituksella en tee mitään isoa numeroa vuosista, vaikkapa nojaan niihin alkulähteisiin jääkaudesta ja miten nykypäivän Suomen alue sanotaan olleen 2/3 veden alla.  Ja veden pinta ylettyi korkealle monien mäkien ja tunturin yli tai sitten korkeimissä  tuntureissa ylettyi korkealle ylös rinteesiin.  Itse en ole opiskellut tai tutkinut tarkemmin geologiaa, muuta kuin havaintojen kautta. Em sedimentti kivet ja maan pintojen siirros ja liikunnat.  Usein näkee maateitten leikkauksissa ja vuorten rinteissä  miten maanpinta on noussut ylös päin, ja usein sedimentti kiven vaaka asento on moussut korkeaan asteeseen, vaikkap 10 astetta. .

Siirros tai lohkoliikunta.

Siirros eli lohkoliikunto on geologiassa käytetty nimitys maankuoren jännitystilojen aiheuttamasta kallioperälohkojen siirtymisestä toisiinsa nähden pysty- tai vaakasuoraan halkeamaa pitkin. Siirroksen korkeus voi vaihdella muutamista senttimetreistä jopa satoihin metreihin. Yksinkertaisin siirrosmuoto on siirrostörmä. Useista vierekkäin olevista siirrostörmistä käytetään nimitystä porrassiirros. Yleensä siirroksen muodostuminen ilmenee maanjäristyk senä.

Siirros. https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirros

Sedimenttikivilajit. 

Sedimenttikivilajit eli kerrostuneet kivilajit ovat jään, tuulen tai veden vaikutuksesta lajittunutta ja sedimentaatioaltaaseen kerrostunutta kivennäis- tai eloperäistä ainesta, joka sedimenttikerroksissa kasvavan paineen ja kohoavan lämpötilan johdosta aikojen kuluessa tiivistyy kiveksi. Savesta tulee savikiveä, hiekasta hiekkakiveä, kalkkiliejusta kerrostunutta kalkkikiveä ja turpeesta ja muusta kasvijätteestä kivihiiltä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sedimenttikivilaji

Tovon että tämä Inkeri Land eKirja tuo lisää tietoa, tietoisuutta ja ymmärrystä ihmisille ketkä ovat kiinostunut Suomen alueen historiasta, vaikkapa uusia sota pakolaisia tai muuten muutaneet Suomeen ulkomailta.  Kiitos vierailusta http://marjamies.fi verkkosivuilla ja lukemalla tämä Inkeri Land eKirjan esittely.

Lisää Inkeri Land eKirjan sisällöstä voi lukea seuraavista lenkistä.

Artikkelit: https://ezinearticles.com/expert/Vesa_J_Leinonen/1365788

Verkkosivut.  http://inkeriland.com/inkeri-land-ebook/

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *