Suomen Kansan Kansainvälinen Maine Voitti Viidellä Rintamalla 2024

Suomen kansankansainvälinen maine voitti viidellä rintamalla.

  1. Diplomaattisesti
  2. Eettisesti
  3. Moraalisesti
  4. Militaarisesti
  5. Raamatullisesti

Suomen Presidentti Vaalin loppusuoralla, Kokoomus ja Vihreitten edustajat, Alexander Stubb ja Pekka Haavisto olivat saaneet äänestäjiä jokaisesta tuulensuunnalta suomea. On selvää miksi Kokoomuksen edustaja Alexander Stubb, sai niin paljon suosiota ja ääniä koko Suomen kansalta, mutta jää kyseenalaiseksi miksi NATO vastustajat, Yhdysvaltojen viholliset, Marxilaiset ja Kommunisti filosofiaa kannattava porukka, ja Vihreitten Homo paria kannustetiin niin intohimolla Suomen kulta rantaa Presidentin linnaan viideksi vuodeksi?

Ainoa looginen selitys sille on että äänestäjät äänestivät protesti mielessä, se toi äärilaidan ajattelijat yhteen, hiessä oli entisiä NATO vastustajia, Yhdysvaltojen vihollisia, Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien vihollisia ja Kristittyjen vihollisia, tarkoita sitä että he eivät siedä Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien Maailmakuvaa, missä Elämän Luoja (YHWH) on olemassa, ulkopuolella aikaa ja tilaa.

Elämän Luojan Antamat Moraali Raamit

Elämän Luoja on antanut ihmiskunnalle elämän ohjeet ja moraali raamit minkä sisällä ihmisen pitää pysyä ja elää. Ohjeet on annettu ihmiskunnalle noin 3470 vuotta sitten, Siinai vuorella.    

Suomen kansan kunnia ja ylpeys yli 500 vuoden ajan on ollut kunnioittaa Elämän Luojaa, Pelätä Elämän Luojaa enemmän kuin uhkarohkeasti antautua synnin houkutuksille ja vihdotuksille.

Ihmisen hengellisen aivojen toiminta muuttuu hyvin nopeasti, jos ihminen antautuu lihan himoille ja tekee lihan himoista epäjumalan mitä alkaa sitten palvelemaan kaikesta sielusta, voimalla ja hengellä.

Ihmisen Elävän Sielun Mielentoiminnat

Ihmisen elävän sielun mielen toiminnat ovat

  1. Äly,
  2. Tajunta,
  3. Mielikuvitus,
  4. Tahto,
  5. Muisti,
  6. Tunteet.

Ihmisellä on kyky valita oman polun vapaan tahdon kautta, Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien viisauden Hengen avulla.

Ihmiset kehittyvät ja kasvavat perheissä, siellä ohjaa vanhempien uhraava rakkaus, viisauden henki ja taito. Ihmiset ketkä hylkäävät vanhempien moraali ohjeet, usein sitten nojaavat omalle ymmärrykselle ja menevät sen tien kautta harhaa.

Ihmisen oma tahto on monelle synkkä umpikuja.  

Sekulaari Humanistien Oman Tahdon Ymmärrys

Sekulaarit humanistit usein ovat hylänneet Elämän Luojan viisauden, ja luottavat oman tahdon ymmärrykselle. He sanovat vanha viisaus on vanhaa, ja että nykypäivänä tarvitsemme uutta tietoa ja uutta viisautta.

Sekulaari humanistit tuovat uusia sanoja millä syrjittää Elämän Luojan antamat ohjeet ja viisaus.

Yksi heidän uusista sanoistansa on Homofobia.

Homofobia Sana Kiertää Synti Sanan Määritystä

Sekulaarit humanistit puolustavat ja vääristävät homoseksuaalisuus käsitettä.

 Järkevät älylliset Ihmiset kunnioittavat ja puolustavat Elämän Luojan antamia ohjeita, kuten 3 Mooseksen kirjassa. Kunnioitusta Elämän Luojalle ja sille ihmeelle mikä on maan päällä.

3 Mooseksen Kirja 18:19-30.

  • ”Älä yhdy naiseen, joka on kuukautistilansa vuoksi epäpuhdas. Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi. Älä uhraa lastasi Molokille, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen.
  • Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi.
  • Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista.
  • Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne, ja myös se maa on tullut saastaiseksi. Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa.
  • Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni. Älköön kukaan teistä, olipa hän pysyvä asukas tai teidän keskuudessanne asuva siirtolainen, tehkö mitään näistä iljettävistä teoista.
  • Kaikkia näitä iljetyksiä ovat sen maan entiset asukkaat tehneet, ja näin he ovat saastuttaneet maansa. Älkää te siis teoillanne saastuttako maata, ettei se oksentaisi pois teitäkin, niin kuin se oksentaa entiset asukkaansa.
  • Jokainen, joka tekee yhdenkään näistä kauhistuttavista teoista, on poistettava kansansa keskuudesta. Pitäkää minun säädökseni älkääkä ryhtykö noudattamaan mitään niistä iljettävistä tavoista, joita on noudatettu ennen teitä, ettette saastuttaisi niillä itseänne. Minä olen YHWH, teidän Elohim.”

3 Mooseksen Kirja 20:11-15.

”Jos mies häpäisee oman isänsä makaamalla hänen vaimonsa kanssa, molemmat syylliset on surmattava; he ovat itse ansainneet kuolemansa. Jos mies makaa miniänsä kanssa, heidät on molemmat surmattava.

He ovat tehneet luonnottoman teon ja ovat itse ansainneet kuolemansa. Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.

Jos joku ottaa vaimokseen naisen ja hänen äitinsä tai naisen ja hänen tyttärensä, se on törkeä teko, jonka vuoksi sekä mies että molemmat naiset on poltettava. Sen kaltaista törkeyttä ei saa sallia teidän keskuudessanne. Jos mies sekaantuu eläimeen, hänet on surmattava, ja myös eläin on surmattava.

Jos nainen parittelee eläimen kanssa, surmattakoon sekä nainen että eläin. Molemmat on surmattava, sillä kumpikin on ansainnut kuolemansa.”

Edelliset Kirjoitukset oli kirjoitettu ylös noin 3470 vuotta sitten.

Kun Luvattu Messias oli syntynyt ja aloittanut työn, ja valinnut 12 apostolia Evankeliumia varten, yksi niistä Apostoleista oli Fariseus nimellä Shaul.

Saul kirjoitti vuonna 60, Saulin kirjoitus liittyi siihen mikä on synti ja miten ihminen saa selvän pesäeron hengellisen elämän ja syntisen elämän välille.

Sauli kirjoituksissa ei olut mitään epäselvyyksiä siitä onko syntiä olemassa. Sauli kirjoitti älykkäästi, järkevästi, hän teki selvän pesäeron puhtaan ja epäpuhtaan välillä. Samoin myös erotta viisauden tyhmyydestä, ja pihan mielen hengellisestä mielestä.  

Suomen Kansa Pitäisi Ajatella Suomen Kansan Älyä ja Viisautta Kansainvälisesti

 

Shaulin Kirje Rooma Kaupunkiin.

1:22–31.

”He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.

Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä. 32Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.”

Suomi Voitti Viidellä Rintamalla.

Suomi voitti Presidentti Äänestyksessä viidellä rintamalla nipin napin.

  1. Diplomaattisesti
  2. Eettisesti
  3. Moraalisesti
  4. Militaarisesti
  5. Raamatullisesti

Kokoomuksen Presidentti ehdokas Alexander Stubb on hyvä Presidentti Suomelle kansalle.

  • Suomen puolustus
  • Kansainvälinen diplomatia
  • Hyvä esimerkki rooli Suomen nuorille liikunta ja terveys
  • Moni kielinen
  • Kannustaa Suomi NATO kehitystä, toimintaa ha yhteyttä

Hyvää Uutta Vuotta Suomelle 2024. Olkoon Suomi vahvalla terveillä moraalisillä jaloilla seuraavan viisi vuotta. Onnittelu kokoomus Puoluuen Presidentti ehdokkaalle Alexander Stubb. God Bless Finland in 2024-2029.

Suomen 2024 Presidentti Vaalit ja Puolueitten Prioriteetit ja Arvot

Vihreitten Puolue korostavat ihmishistorian pakanuutta ja primitiivisiä arvoja, esimerkiksi Vihreitten Presidentti ehdokas edustaa homoutta ja seksuaalisuutta.

Vihreitten Puolueen Presidentti ehdokas edustaa ja vetoaa primitiiviseen pakanuuteen, ja pakanuudessa yleensä rehottaa ihmisen seksuaalisuus olevan kaikista korkein voima ja elämän ilon arvo.

Vihreitten Puolue Suomessa 2024 Presidentti vaalissa vetoavat äänestäjiin kenellä on tai haluavat saada elämän arvot sellaiseen järjestykseen kuin pakanuuden arvo järjestys ilman älyllistä moraalista selkeyttä.

Pakanuus ilman älyllistä moraali arvojen selkeyttä, pakanuus missä korostetaan ja asetetaan lihan himot ja seksuaalisuus kaikista korkeimmaksi arvoksi johtaa lihan himojen ja seksuaalisuuden orjuudelle, ja suoraan sanottuna synnin kahleisiin.

Ketkä ovat ne äänestäjät ketkä haluavat palauttaa pakanuuden orjuutta Suomessa?

Ihmiset ketkä korostavat lihan himoja ja seksuaalisuutta, ja ovat rähmällään lihan himojen epäjumalan edessä.

Suomi Palautuisi Kivikaudelle Vihreitten Arvojärjestyksellä

Vihreitten Puolue edustajat ovat tuoneet esille Vihreitten Puolueen arvot Pekka Haaviston kautta. Vihreitten Puolue on viestittänyt yleisesti kokomaailmalle, että Vihreä Puolue on pakanuuden, lihan himojen ja homoseksuaalisuuden arvojen edustaja. Heillä ei ole mitään sen korkeimpia arvoja esittää kuin pakanuus ja lihan himot ja seksuaalisuus.

Lihan Himojen Synti ja Elämän Ylpeys Tuo Suomen Kansalle Kirouksen

Juutalaiset Pyhät Kirjoituksen ovat viestittäneet Elämän Luojan tahtoa ihmiskunnalle yli 4000 vuotta.

3. Mooseksen kirja 18:1-5.

Kielletyt sukupuolisuhteet

”YHWH sanoi Moosekselle:

Sano israelilaisille: Minä olen YHWH, teidän Elohim. Älkää noudattako entisen asuinmaanne Egyptin tapoja älkääkä ruvetko seuraamaan niitä tapoja, joita noudatetaan Kanaaninmaassa, minne minä teidät vien. Älkää eläkö vieraiden kansojen tapojen mukaan. Noudattakaa minun lakejani, pitäkää minun käskyni ja eläkää niiden mukaan. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän. Minä olen YHWH.”……….

Metsä mustikat video

Marjametsässä mustikoita etsimässä video.

Marjametsä video alussa kuvataan mustikan kukkia, ja siitä eteenpäin raakele vaiheeseen. Muutama viikko eteenpäin vihreistä raakele vaiheesta ja marjat alkavat muuttua tumman punaisen väriseksi. Videon puolivälissä mustikat ovat tumman sinisen värisiä ja mustikan kuori kireellä täynnä mustikka mehua.

Kiitos vierailusta http://marjamies.fi verkkosivulla ja katsoa tämä video. Marjamies Face Book sivuilla on myös lisä valokuvia metsämarjoista. www.facebook.com/Marjamies/

Lamentations 1939 to 1945

LAMENTATIONS

Quote:The Nemesis Book 2018.

The effects in a material world are often observable. The cause is at the time is also observable and most certainly knowable. The effect of soil erosion can be observed during and after rainstorm and flood. Flowing water carries away soil with its momentum. The morning sun heat melts away frost that can be observed. The head of a swinging golf club connects with the golf ball with a ping sound and is accelerated high up in the air for 300 yards. A pine tree during the winter snowfall has fallen over, due to the weight of the snow on the branches. These signs can be described as cause and effect in a material world.

But there is more than the material world. The spiritual dimension brings balance to the material world. Humans need a balance in their mind, body, and spirit. Humans are made in the image of their Creator, therefore by design; there is a need for balance.

“Woe to those who call evil good, and good evil; Who substitute darkness for light and light for darkness; Who substitute bitter for sweet and sweet for bitter!”. Isaiah 5:20.
 
“When the righteous increase, the people rejoice, But when a wicked man rules, people groan.” Proverbs 29:2.
 
 “The LORD has made everything for its own purpose, even the wicked for the day of evil.”  Proverbs 16:4.

LAMENTATION

The date is July 5, 1941.

Nazi Germany military crossed the border on June 22, 1941. 2 weeks later Joseph Stalin is being recovered from the shock and spoke to the Russian people through a radio broadcast in Moscow.


“Comrades, citizens, brothers, and sisters, fighters of the army and Navy, my friends, I appeal to you.

The heinous attack by Hitler Germany continues, what has fascist Germany achieved by breaking the pact and attacking the USSR?

Its troops have achieved an advantageous situation, but politically they have lost because they have revealed themselves to the world to be bloodthirsty aggressors.”

– Joseph Stalin. (July 5, 1941).


Joseph Stalin disgusting immoral double standards. “have revealed themselves to the world to be bloodthirsty aggressors.

How is the 22,000 Polish nationals genocide described? Genocide that Joseph Stalin and Rusian foreign minister Vyacheslav Molotov undersigned, and approved by Lenin, Trotsky, Zinoviev, Kamenev, Sokolnikov, and Bubnov, as members of the Soviet Politburo.

Only 20 months earlier, on the 23 August 1939, Stalin with the Russian foreign minister Molotov, and the Nazi Germany foreign minister Ribbentrop signed the Nazi German-Soviet Pact of Aggression. What was Stalin thinking? Where was the Spirit of the Natural Law then? It was present, it was everywhere, but nobody had the interest to respect it. Only in deep desperation, the idea enters Stalin’s mind, to make an appeal for justice. He had no credit or standing for justice; he never offered it to others between 1917 to 1941. He denied life and justice for millions of innocent victims. Nazi Germany and Soviet leadership had agreed to a conspiracy to exploit the Baltic States, and with a secret protocol with divided spheres of influence regions between the two sides. The pact was illegal and immoral.

The first phase of their plan is started from the German side, the invasion of Poland began on 1 September 1939, one week after the signing of the Molotov–Ribbentrop Pact, followed by the Soviet part in the invasion of Poland on 17 September 1939. The Soviet capture 30,000 polish prisoners.

On the 5 March 1940, the Soviet Union secret police (NKVD) chief

Lavrentiy Beria’s sent a letter of proposal to execute all captive members of the Polish officer corps; it was approved by the Politburo of the Communist Party of the Soviet Union, including its leader, Joseph Stalin.

The 22,000 Polish prisoners requested to be executed, included, landowners, saboteurs, factory owners, lawyers, officials, and priests”. As the Polish Army officer class was representative of the multi-ethnic Polish state, the killed included Ukrainians, Belarusians, and Jews including the Chief Rabbi of the Polish Army, Baruch Steinberg.

The execution request was approved by Joseph Stalin, and the Soviet foreign minister Vyacheslav Molotov, and 3 Stalin’s inner leadership circle.

Buy A CLAIM FOR A TRUE WORLDVIEW Book TODAY!

APPEALING TO THE SPIRIT OF THE NATURAL LAW

Scenario #1. Germany -> USSR

Concerning the Spirit of the Natural Law, 1939 the leaders and the people of West Poland could have voiced the same words made by Stalin.

Scenario #2. USSR -> Poland

The two weeks later, the East Poland leaders and people could have echoed these words.

“Comrades, citizens, brothers, and sisters, fighters of the army and Navy, my friends, I appeal to you. “The heinous attack by the Bolshevik criminals continues, what have the fascist Bolsheviks achieved by breaking the Spirit of the Natural Law and attacking the people of Poland? Its troops have achieved an advantageous situation, but politically they have lost because they have revealed themselves to the world to be bloodthirsty aggressors.”

Scenario #3. USSR -> Finland

Similarly, the leaders and the people of Finland could have voiced in November 1939.

“Comrades, citizens, brothers, and sisters, fighters of the army and Navy, my friends, I appeal to you. The heinous attack by the Bolsheviks continues, what has the lawless Bolsheviks achieved by breaking the Spirit of the Natural Law and attacking Finland? Its troops have achieved an advantageous situation, but politically they have lost because they have revealed themselves to the world to be bloodthirsty aggressors.”

Scenario #4. USSR -> Estonia, Latvia, Lithuania

Similarly. Estonia. Latvia. Lithuania leaders and people could have voiced these words.

“Comrades, citizens, brothers, and sisters, fighters of the army and Navy, my friends, I appeal to you. The heinous attack by Soviet Russia continues, what has the Russian Bolsheviks achieved by breaking the Spirit of the Natural Law and attacking the Baltic States? Its troops have achieved an advantageous situation, but politically they have lost because they have revealed themselves t the world to be bloodthirsty aggressors.”

THE APPEAL FOR MORAL JUSTICE, AGAINST RANDOM EVIL

The point here is this that Joseph Stalin appealed to the spirit of moral integrity and human value. Also at the same time, he was appealing to a “legitimacy of an immoral pact” (Molotov & Ribbentrop Pact) that he had subjectively fantasized to be self-serving crime against peace, And agreed to and signed it with his own hand, in the company of the Nazi Germany foreign leader Ribbentrop in October 1939.

The R&M Pact was immoral and illegal; it was immoral and subjectively delusional for Joseph Stalin. His appeal to a moral standard, with immoral content, is not valid. It was a contradiction of rational logic. Because you cannot steal the property of another, and appeal to a legitimate rule of law, to claim it as your own. The appeal made by Stalin reveals that his mind and heart were seriously deluded, and morally irresponsible. Only organized criminal madman would deliberately commit serious crimes against humanity, and after committing crimes would appeal to the law to defend his human rights. He expected justice from humanity, yet was a brutal criminal towards humanity, by his actions destroying millions of human lives.

What was the Stalin appeal based on? His personality cult? Egotism? Or what? Certainly not based on the Spirit of the Natural Law. Stalin had none of it in him. If the law defends the illegitimate appeal and corruption of the lawbreaker, then the law becomes corrupted. Because a property generally does have a legitimate owner,

Therefore, when Stalin appeals to the people of Russia, with corrupted authority, and a backlog of war crimes 1939-1941. The people who believe in the appeal have become partners in corruption and lies.

The Soviet leaders intent had agreed to be a partner’s in crime, to violate the spirit of the moral law and inflict pain and suffering onto millions of people in the Baltic States and Nordic countries. Stalin was a hardened criminal.

Scenario #5.

To go back in time to 1918.

There is a legitimate appeal for justice heard, but the sounds are not allowed to be heard. Russian Tsar Nicholas II with his wife Alexandra and their 5 children, Anastasia, Tatiana, Olga, Maria and Alexie with their doctor. And three of their servants, that voluntarily chosen to remain with the family, also the Tsar’s personal physician Eugene Botkin, his wife’s maid Anna Demidova, and the family’s chef, Ivan Kharitonov, and footman, Alexei Trupp were eventually murdered by their Bolshevik guards on the night of 16/17 July 1918.

Nicholas II and his family could appeal to the Spirit of the Natural Law and deserve to be heard as a legitimate appeal for justice.

“Comrades, citizens, brothers, and sisters, fighters of the army and Navy, my friends, I appeal to you. The heinous attack by the Bolsheviks continues, what has the lawless Bolsheviks achieved by breaking the Spirit of the Natural Law and attacking Russian Tsar Nicholas II and his innocent family? Its troops have achieved an advantageous situation, but politically they have lost because they have revealed themselves to the world to be bloodthirsty aggressors.”

The evidence is plain and unambiguous to understand. Words are empty without truth, integrity, and moral legitimacy. To make an appeal to the Spirit of the Natural Law for justice, the content of the appeal needs to have legitimacy and integrity. Joseph Stalin in 1941 had zero legitimacy for a moral appeal to God; he had sold his soul to Satan many times over, from 1900 -1941.

GOD’S RIGHTEOUS JUDGMENT

“But because of your stubbornness and your unrepentant heart, you are storing up wrath against yourself for the day of God’s wrath, when his righteous judgment will be revealed.” “God “will repay each person according to what they have done.”[a] To those who by persistence in doing good seek glory, honor, and immortality, he will give eternal life.” “But for those who are self-seeking and who reject the truth and follow evil, there will be wrath and anger. There will be trouble and distress for every human being who does evil: first for the Jew, then for the Gentile;” “but glory, honor, and peace for everyone who does good: first for the Jew, then for the Gentile. For God does not show favoritism.“ Romans-2:6-11.

Stalin violated and denied the fundamental human rights to millions of innocent civilians, right to life, right to liberty and right to property. He took away the human rights of millions of innocent people. For selfish, megalomaniac egocentric reasons that culminated at the Stalin personality cult.

The Soviet Propaganda press continually praised Joseph Stalin, praising him as “Great,” “Beloved,” “Bold,” “Wise,” “Inspirer,” and “Genius.”

Whom are they kidding? Nikita Khrushchev speech to the 20th Congress of the Communist Party of the Soviet Union on 25 February 1956.

Khrushchev’s speech was sharply critical of the reign of deceased General Secretary and Premier Joseph Stalin, “Secret Speech” to the Twentieth Party Congress famously denounced Stalin’s cult of personality.

“One of those who heard the speech was the young Alexander Yakovlev, later a leading architect of perestroika, who recalled that it shook him to his roots. He sensed Khrushchev was telling the truth, but it was a truth that frightened him. Generations in the Soviet Union had revered Stalin and linked their lives and hopes with him. Now the past was being shattered and what they had all lived by was being destroyed. ‘Everything crumbled, never to be made whole again.” (Khrushchev, 1953)

Down load THIS Kindle eBook from amazon.

 

Inkeri Land

Inkeri Land

Inkeri land on eKirja minkä olen kirjoittanut Inkerin maan alueesta, Karjalan kannas, Suomenlahti  ja sen alueen kantasuomalaisista. Heti kirjan alussa asiassa mennään pitkälle taakse päin,  noin 10,000 vuotta, (tiede opin mukaan) kun  Suomen ja Pohjoimaitten yllä oli alkanut jääkauden sulaminen.  Baltic Sea lake, Pohjanlahden jää järvi mikä koostui jääkauden sulaamisesta. Tämä Inkeri Land eKirja on kirjoitettu Englanti kielellä. Se sopii hyvin Englantia puhuville henkilöille, ketkä ovat kiinnsotuneet Kantasuomalaisista ja Suomen alueen 2000 vuoden historia, ja miten Ruotsi ja Venäjä-Neuvostoliitto on vaikuttanut Pohjoismaitten kansaan.

Inkeri Land eBook
Amazon eBook

Tarkoituksella en tee mitään isoa numeroa vuosista, vaikkapa nojaan niihin alkulähteisiin jääkaudesta ja miten nykypäivän Suomen alue sanotaan olleen 2/3 veden alla.  Ja veden pinta ylettyi korkealle monien mäkien ja tunturin yli tai sitten korkeimissä  tuntureissa ylettyi korkealle ylös rinteesiin.  Itse en ole opiskellut tai tutkinut tarkemmin geologiaa, muuta kuin havaintojen kautta. Em sedimentti kivet ja maan pintojen siirros ja liikunnat.  Usein näkee maateitten leikkauksissa ja vuorten rinteissä  miten maanpinta on noussut ylös päin, ja usein sedimentti kiven vaaka asento on moussut korkeaan asteeseen, vaikkap 10 astetta. .

Siirros tai lohkoliikunta.

Siirros eli lohkoliikunto on geologiassa käytetty nimitys maankuoren jännitystilojen aiheuttamasta kallioperälohkojen siirtymisestä toisiinsa nähden pysty- tai vaakasuoraan halkeamaa pitkin. Siirroksen korkeus voi vaihdella muutamista senttimetreistä jopa satoihin metreihin. Yksinkertaisin siirrosmuoto on siirrostörmä. Useista vierekkäin olevista siirrostörmistä käytetään nimitystä porrassiirros. Yleensä siirroksen muodostuminen ilmenee maanjäristyk senä.

Siirros. https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirros

Sedimenttikivilajit. 

Sedimenttikivilajit eli kerrostuneet kivilajit ovat jään, tuulen tai veden vaikutuksesta lajittunutta ja sedimentaatioaltaaseen kerrostunutta kivennäis- tai eloperäistä ainesta, joka sedimenttikerroksissa kasvavan paineen ja kohoavan lämpötilan johdosta aikojen kuluessa tiivistyy kiveksi. Savesta tulee savikiveä, hiekasta hiekkakiveä, kalkkiliejusta kerrostunutta kalkkikiveä ja turpeesta ja muusta kasvijätteestä kivihiiltä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sedimenttikivilaji

Tovon että tämä Inkeri Land eKirja tuo lisää tietoa, tietoisuutta ja ymmärrystä ihmisille ketkä ovat kiinostunut Suomen alueen historiasta, vaikkapa uusia sota pakolaisia tai muuten muutaneet Suomeen ulkomailta.  Kiitos vierailusta http://marjamies.fi verkkosivuilla ja lukemalla tämä Inkeri Land eKirjan esittely.

Lisää Inkeri Land eKirjan sisällöstä voi lukea seuraavista lenkistä.

Artikkelit: https://ezinearticles.com/expert/Vesa_J_Leinonen/1365788

Verkkosivut.  http://inkeriland.com/inkeri-land-ebook/

 

 

Metsamarja blogi kirjoitus

Metsamarja Blogi Kirjoitus

Metsamarja blogi kirjoitus on hyvä ja helppo keino miten voi itse aloittaa oman blogin kirjoituksen.  Sillä sisältö metsämarja reissusta on aina kaikki hyvää.  Metsamarja reissu antaa liikuntaa, luonnon hiljaisuutta ajatella luonnon elämää, olla ja kuunnella luonnon lintujen lauluja. Katsoa ympäristöä, kuunneella äänijä, haistaa luonnon tuoreita kasveja, koskea sammalta, puun pintaa, mäännyn havuja, ja muuta kasvillisuutta. Seurata oikeasti miten elämä tapahtuu luonnon keskellä.

DSCF9701 (1)

Vaikka bloggaamista voidaan käyttää erilaisiin muihin tarkoituksiin,
kuten tuottaa tuloja, edistämällä jotain tarkoitusta ja tietojen jakaaminen, on monia bloggaajia jotka nauttivat bloggaamisesta  yksinkertaisesti siksi, että se hauskaa.
Nämä bloggaajat nauttivat blogin ylläpitämisestä kuten pitää yhteyttä ystäviin, ilmaista itseään tai pitää kirjaa tärkeistä tapahtumisista.
Tässä artikkelissa kerrotaan, miten blogeja voidaan käyttää näihin tarkoituksiin.

Bloggaaminen yhteydenpito ystävien kanssa

Pitää yhteyttä ystäviin ja perheenjäseniin on vain yksi monista syistä miksi henkilö saattaa haluta aloittaa oman blogin. Tämä on erityisen hyödyllinen niille, jotka liikkuvat kaukana ystävien ja perheen jäsenistä. Yhteydenpito puhelimitse, säännöllisiä käyntejä ja jopa sähköposti ei ole aina helppoa. Tämä johtuu siitä voi olla vaikea pysyä pitkän matkan vuorovaikutuksia useiden eri ihmisten kanssa kerralla. Kuitenkin ylläpitämällä blogi, henkilö voidaan huomattavasti yksinkertaistaa prosessia pitää yhteyttä ystäviin ja perheenjäseniin, koska heillä ei tarvitse toistaa samoja tietoja yksittäisten puheluitten tai sähköpostien kautta tai tehdä aika vierailla useissa eri ihmisten luona.

Metsamarja blogi kirjoitus
Mustikka sesonki Heinäkuu 2016

Kun ylläpitää blogi, yksilö voi halutessaan lähettää erilaisia tietoja ja valokuvia. Tämän tiedon ja kuvia blogin omistaja voi estää muita tietoa ajankohtaisista tapahtumista elämässään. Ystävät ja perheenjäsenet voivat katsella blogia niiden mukavuuksien kautta pitäen kiinni tärkeistä tapahtumista blogin omistajan elämästä tai sesonki ajasta, kuin metsämarjat.  Useimmissa tapauksissa voivat myös kommentoida blogin omistajalle. He voivat myös lukea kommentteja muilta. Tämä on hyödyllistä, jos ne ketkä katselevat blogia tuntevat toisensa, koska he eivät voi vain pitää yhteyttä blogin omistaja vaan myös mahdollisuus kommunikoida muiden ystävien ja perheenjäsenten kautta kommentit osiossa blogi.

Bloggaaminsen ilmeys muoto

Jotkut bloggaajat aloittavat bloggaamisen eräänlaisena ilmaisuna. Ne voivat lukea runoja, lauluja, novelleja tai edes käyttää blogia purkaa henkilökohtaisista tapahtumista tai politiikasta. Nämä bloggaajat voivat halutessaan säilyttää blogiinsa yksityisiä tai voi tehdä blogin yleisön saataville. Pidä blogi yksityisenä on eräänlainen kuten pitää päiväkirjaa tai päiväkirjaa. Se antaa blogin multimedian muoto ilmaista itseään ilman vaaraa toisten saada selville hänen todellisista tunteista, sisin haaveet tai pettymyksiä. Muut bloggaajat päättävät tehdä näistä blogeista julkista. Tälle voi olla useita eri syitä. Jakaminen nämä tunteet muiden kanssa mahdollistaa blogin tavoittaa muita, jotka voivat olla samaa mieltä kuin bloggaaja.

Bloggaajat, jotka käyttävät blogia muotona persoonallisen voi haluta olla varovainen ja harkita päätöstä tehdä blogin julkiseksi. Tämä on tärkeää, koska blogin omistaja voi aluksi nähdä ongelmia antaa muiden katsella hänen henkilökohtaisia ajatuksia. Kuitenkin ajan mittaan hän voi ymmärtää blogissaan voisi joko loukata toisia tai voi aiheuttaa ongelmia, jos ystävien tai perheenjäsenten katsella blogia.

Bloggaaminen pitää kirjaa tapahtumista

Toinen yleinen syy bloggaaminen on pitää kirjaa tärkeistä tapahtumista. Esimerkkejä joidenkin tapahtumien bloggaaja voi haluta asiakirja sisällyttää raskaus, häät, lomat, urheilutapahtumissa tai loppu koulun tapahtumista. Käyttämällä blogit pitää kirjaa näistä tapahtumista antaa blogille mahdollisuuden tallentaa päivittäin tapahtumia yhden yksinkertaiseen paikkaan, jossa he voivat helposti muistella blogia tai jakaa viestejä muiden kanssa, jotka saattaisivat olla kiinnostuneita tapahtumista. Näissä tapauksissa blogi voi toimia eräänlaisena leikekirja dokumentina tapahtumisesta, kun ne tapahtuvat. Blogin omistaja voi lähettää viestejä niin usein kuin hän haluaa ja voi päättää sisällyttää elementtejä, kuten valokuvia, musiikkia, äänitiedostoja ja videotiedostoja blogiin. Blogi voi myös suunniteltu sopimaan tapahtumista on dokumentoitu. Esimerkiksi lehden kuvaava loma voi olla taustat, fontit ja värit edustavat loma paikkaan, kun raskaus blogin voi ominaisuus elementtejä, jotka edustavat raskaus, vauvat ja on vanhempia.

Tämä blogi www.Marjamies.fi kertoo marjamestästä, vuoden vaiheista, luonon kaunedesta ja paljon muuta mikä liittyy  luonnon elämään. Kiitos vierailusta Marjamies blogilla ja lukemalla Metsamarja blogi kirjoitus. Ole hyvä ja jaa tämän verkkosivun lenkki ystävien kanssasi. Kiitos.

Video kimalaiset

Video kimalaiset

Video kimalaiset sisältää valokuvia ja video pätkiä puolukan kukista ja kimalaista kesäkuun 21 päivä 2016. Kesäkuu 2 viikkoa alussa on ollut todella kuiva länsirannalla, Satakunta,  Onneksi viime viikon keskiviikkona ja perjantaina satoi hyvin reilusti vettä,  Kävin tänään ja eilne katsomassa miten metsämarja pensaat näyttää,.

Tiesin se jo etukäteen että metsämarja pensaat voi hyvin kun sataa runsaasti vettä, Länsiranta on niin hiekkanne maaasto että vesi sateita saisi olla joka viikko, että metsämarja pensaat kestäisi hyvin elossa kukinnan ja marja sadon kehitys kasvatuksessa.

Tällä hetkellä metsämarjojen kukinta näytää onnistuvat hyvin.  Kiitos vierailusta www.marjamies.fi verkkosivulla ja lukemalla artikkelit luonon marjoista.

Katso tästä tuore video ja jaa video lenkki ystävien kanssa, kiitos.