Marjamies puolukka lokakuu

Marjamies puolukka lokakuu on tämän hetken palvelu

Marjamies puolukka lokakuu on saapunut ja puolukka marjat ovat nyt täysin kypsiä, halla on nipistellyt puolukka marjoja aamu yöllä jo viime kahden viikon aikana, ja sen vaikutus on ollut että puolukka marjojen väri on muuttunut tumman punaiseksi ja marjat kuullottaa runsaan mehun sisällöstä. Vettä on myös satanut lokakuun alussa ja puolukka marja pensaat imevät vatsansa täyteen luonnon raittiista vesi ravinnosta.

Marjamies puolukka lokakuu
Copy All rights Reserved 2013.

Marjamies puolukka lokakuu alkaa käydä loppu vaiheessa

Puolukka marjat ovat nyt lokakuussa pehmeitä käsitellä, poiminen poimurilla onnistuu ilman suurta muutosta, mutta perkaaminen ja marjojen siivommin roskista on ihan toisenlainen muutos asia. Osa puolukka marjoista laskee mehun ulos kanto sangossa ja marjan mehu inisee ja litisee kun sitä yrittää selvittää seulassa. Jos puolukka marjat keittää mehuksi niin pienistä roskista ei ole niin suurta merkitystä, mutta jos puolukka marjat survoo ruoka lisäkkeeksi niin sitten pienet roskat voi erottaa vaikkapa kaatamalla vettä niiden päälle kun marjat ovat seulassa, muutama litra kerrallaan marjoja.

Marjamies puolukka lokakuu on tärkeä vaihe marjojen laadussa

Kun marjamies seuraa kalenteria syyskuun alusta lokakuun alkuun niin puolukan kypsymisessä on merkittävä havainto. Vertaa tästä syyskuu marjamies puolukka poiminta, ja Marjamies lokakuu puolukka poiminta marjoja.

Marjamies puolukka lokakuu sesonki alkaa olla loppu suoralla vuodelle 2013

Lokakuu on täällä Suomen länsirannalla se loppu suora kun marjoja kestää poimia ja kerätä, alueet ovat puhdistettu marjoista marjojen rakenne nopeasti romahtaa ja puolukka luovuttaa marjojen mehun luonnolle. Linnut ja muut nisäkkäät syövät ja vievät marjojen siemenet paikasta toiseen, ja samalla lannoittavat ympäristöä tulevia marja pensaan taimenia tulevalla keväällä ja kesällä, niin elämä menee eteenpäin ja paikat täytyy uudestaan kun vanhat pensaat heikontuvat tai kuolevat, uutta nuorta kasvua tuppaa entisen paikalle.

Marjamies puolukka lokakuu
Copy All rights Reserved.
Hyvää marjamies puolukka lokakuu loppu syksylle 2013

Puolukalle on monia eri käyttö tarkoituksia, puolukka marjat voi keittää mehuksi tulevalle talvelle, puolukka marjat voi myös survoa ja säilyttää kylmiössä tai jääkaapissa hyvin lasi purkissa, ne ainakin hyvin säilyy joulu pöytään asti jos marjat on hyvin siivottu ja huuhdeltu turhat pöpöt pois ettei marjat ala käydä liian aikanaan. Tai sitten puolukka marjat voi pakastaa pienissä annoksissa syvä pakasteessa. Seuraava merkittävä kohde luonnon marjoille on Joulukuu ja joulu pöytä, siellä on oltava marja mehua ja survottu puolukkaa poron käristyksen kanssa tai lisäkkeenä jollekin muulle pää ruoka valinnalle, oman maun mukaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *